tiistai 26. helmikuuta 2013

Varastettu tunti

Joskus, jos saan varastettua itselleni ihan ikioman tunnin, käytän sen usein Vanhassa kaupungissa. Varsinkin jos onnistun siinä valoisaan aikaan ja arkena. Ja talvella, sillä silloin siellä ei ole juurikaan muita.

Oma omituisuuteni on se, että haluan ajaa Vanhaan kaupunkiin tietystä suunnasta. Vaikka tulen pääsääntöisesti täysin vastakkaisesta suunnasta keskustaan, haluan ajaa Vanhaa kaupunkia kohti Vanhaa Hämeenlinnantietä pitkin. Joen vartta ajellessa kaupungin siluetti pilkistää esiin aina yhtä kauniina ja tekee mieli pysähtyä ihastelemaan näkymään. Keskelle ajotietä. (ja niin usein teenkin, sillä tie on rauhallinen).

Kauneimmillaan tämä näkymä on syysiltaisin, niillä viimeisillä prätkäreissuilla ennen talven tuloa, kun kädet ovat jo aivan kohmeessa, mutta kotiin pitää silti ajaa tätä kautta, jotta näkee Vanhan kaupungin iltaisessa syysasussaan.
 
 
 
 
 
Oli maanantai, kello hieman ennen kolmea ja ensimmäinen aurinkoinen hetki työpäivän päätteeksi talven jälkeen. Minä ja kaksi turistia kuvailimme aittoja. Siitä, kuka meistä oli eniten fiiliksissä näkemästään ei voinut päätellä sitä, kuka meistä asui tässä kaupungissa. Ja tuota. Olen minä jo hakenut Porvoon matkailutoimistosta uuden ilmaisen kaupunkioppaan "Porvoo"...
 
Varastetun tunnin aikana ehtii piipahtamaan Pienessä Suklaatehtaassa kirkon vieressä ja ostamaan ihan vain itselle maitosuklaata merisuolalla (Salt 35%) sekä valkosuklaata salmiakilla (White Salmiak).
 
 

Ja jos malttaa ajaa suoraan kotiin, ehtii nauttimaan kahvinkin ihan vain itseni kanssa...
 
 
 

Kotiin tullessani kevät oli hiipinyt myös pihapiiriimme...
 
 
 
Jopa riippukeinu melkein kutsui luokseen...
 
 
 
(ja huomaattehan, kuinka parhaillaan opintovapaapäivälläni työstän sisällönanalyysiä ja abstrahointikaavioita ja ja ja... Huomaattehan?)

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti