lauantai 30. maaliskuuta 2013

Onnellisuusasenne

Olen lapsuudesta saakka potenut isojen ja pienten asioiden päättyessä posttraumaattista haikeussyndroomaa. Lapsena ei tarvinnut olla kuin pari yötä kummitädillä ja kotiin palatessa ahdisti monta päivää se kivan loppuminen. Haikeus jäi jotenkin päälle. Aikuisena taudin muoto ilmenee jo ennakoivin oirein: saatan alkaa oikein ihanalla ja onnistuneella reissulla haikeilla jo matkan aikana, että "nonni, kohta tää loppuu ja sit tulee taas se haikee olo".
 
Tänään se iski 30 kilometrin jälkeen. Mulla oli jo ikävä meidän lomaa, vaikka oltiin käytännössä vielä Kuusamon rajojen sisäpuolella.
 
Otettiin pehmeä lasku lomalta palaajalle ja pysähdyttiin yöksi mökille. Kannatti.
 
 
Saimaa on hengästyttävän kaunis.
 
 
 
Ilta oli erityisen kaunis. Niin kaunis, että ei haitannut, vaikka hanki ei kantanutkaan ja reinot haukkasivat pakkaslunta nilkkoihin. Toissa pääsiäisenä norppa onnistui säikyttämään minut aamuyön puskapissareissulla tällä samalla rannalla, samannäköisellä hetkellä. Pysäyttävä hetki. Tuijottaa jään aukosta ylös kurkistavaa norppaa silmiin, joka oli varmasti yhtä ihmeissään nähdessään minut siinä kyykkimässä.
 
Silloin muistan ajatelleeni, kuinka ihmeellistä elämä on.
 
Norppa tuli näissä illan hetkissä mieleeni ja muistin Anna Perhon lohkaisun muutaman viikon takaa:
 

Olen Annan kanssa eri mieltä. Onni on pienissä asioissa. Onnellisuus on paljolti asennetta. Ja ehkä joskus tarvitaan järeämpiä aseita ja oravaa isompia söpöläisiä, kuten Saimaan norppia.

Olen aina ollut sen verran kova luu, että opin kaiken elämässä vasta kantapään kautta. Sen enempää aihetta nyt analysoimatta, voin sanoa kantapäät ruvella, että onni on pienissä asioissa.

Saa nähdä, kuinka onnellinen puskapissareissu ensi yönä tulee koettua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti