perjantai 10. toukokuuta 2013

Porvoon vanha asema-alue

Olin matkalla rautakauppaan.
En kuitenkaan Wanhaan Rautakauppaan,
vaan ihan nykyaikaiseen.
Oli tarve nykyajan kotkotuksille.
 
Mutta Pieni Vastaava Mestari päätti toisin.
Vanhalle Hämeenlinnantielle käännyttäessä
takapenkiltä kuului tasainen unituhina.
 
Simolinin rautakauppa sai siis odottaa.
Pääsin rauhassa
tepastelemaan ja ihastelemaan
Porvoon vanhaa asema-aluetta.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Porvoon vanha asema-alue sijaitsee lähellä vanhaa kapunkia,
joen toisella puolen.
 Porvoossa oli junaliikennettä vuosina 1874 - 1981.
Muistona noista ajoista
on jäljellä upea rautatieasemamiljöö.



Vuonna 1897 valmistuneessa asemarakennuksessa toimii nykyisin 
mm. vanhoihin rakennusosiin ja työkaluihin erikoistunut Porvoon Wanha Rautakauppa.
Entisessä tavaramakasiinissa toimii Wanhan Aseman Makasiinipuoti
kahviloineen ja myymälöineen.
 
Kaipaan Porvooseen toimivaa junaliikennettä.
Olen syntynyt pääradan varrelle Hyvinkäälle
ja katsellut 11 ensimmäistä vuottani
keittiön ikkunasta pika- ja lähijunia.
Ehdin 33 Hyvinkää-vuoden aikana tottumaan
junan käytännöllisyyteen
ja elämässäni on ollut lähes viiden vuoden pätkä,
jolloin kuljin päivittäin väliä Hyvinkää - Helsinki - Hyvinkää
yksinomaan junalla.
 
Pidän junista ja varsinkin vanhoista asemarakennuksista.
Hyvinkään rautatieasema on valmistunut vuonna 1862
ja on Järvenpään aseman ohella ainoa asema, joka on
yhä alkuperäisessä käytössään.
Muut asemat ovat joko uusiokäytössä tai unohdettuja.
(piipahda uusiokäyttökohteissa täällä ja täällä ).
 
Porvoon vuonna 1897 valmistuneen uusrenessanssi-tyylisen rautatieaseman omistaa
nykyisin Itä-Uudenmaan Rakennussuojelusäätiö.
Aseman tiloissa toimii rakennussuojelukeskus Salvus.
 
Junien vielä liikennöidessä Porvooseen,
junaseisake oli varsin upeassa paikassa...
 
(kuvalähde: Porvoo.fi - sivusto)
 
 
(kuvalähde: Porvoo.fi - sivusto, kuva Jukka Palmgren)

Museojuna lättähattu liikennöi kesällä ja joulun aikaan
Kerava - Porvoo - Kerava -väliä,
lisää täällä.

5 kommenttia:

  1. Hei. Sinulle on tunnustus blogissani :)
    hopealusikkapuussa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihana ylläripylläri! :) KIITOS ihan hirmuisesti! <3

    Jatkan heinäseipäiden kärkien kyllästämistä ja pohdin viisikoita samalla... Palataan siis astialle, sekä haasteen että heinäseipäiden suhteen.

    VastaaPoista
  3. Ensivierailulla. Rakkaus kotikaupunkiin näkyy täällä. Itsekin olen vahvasti kasvanut kiinni omaan synnyinmaisemaan, Pohjanmaan peltoaavoihin. Täällä tapellaan siitä tuhotaanko vanha kaunis radan varren kasarmialue kokonaan uuden rakentamisen tieltä. Voi kun täälläkin ymmärrettäisiin.
    Tervetuloa visiitille myös Fiiantielle!
    T.Tiina

    VastaaPoista
  4. Hei Tiina! Kiitos kommentistasi :)

    Kotiseuturakkaus on omalla kohdallani vanhaa sorttia. Mutta olen myös hurmaantunut koko Suomesta siinä määrin, että emme esimerkiksi koskaan matkusta kesäaikana ulkomaille. Suomessa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ja myös talvisin. Auto- ja moottoripyöräihmisinä nautimme suunnattomasti Suomen tutkimisesta ristiin rastiin ja juuri Pohjanmalla koin maagisen hetken eräänä kesäyönä ajellessani yksi lakeuksilla. Taianomainen hetki ja taianomainen paikka. Valitsemme yleensä valtateiden sijaan ne pikkutiet ja ihmettelemme ihastuksissamme kaunista Suomea...

    Blogini syntyi kotipaikkarakkaudesta ja jatkossa tulee postauksia myös vieraissakäymisestä ;)

    VastaaPoista
  5. Piti kirjoittaa, että VAHVAA sorttia...

    VastaaPoista