maanantai 26. toukokuuta 2014

Masennus á la Sköna hem

Juha T. Hakalan luento pysäytti minut jälleen miettimään
meidän ihmisten omituisuuksia.

Hakala puhui työelämän murroksesta ja
epidemian lailla leviävästä sairaudesta, masennuksesta.
Hän kertoi esimerkkinä, kuinka Sköna hem-tyyppiset lehdet ja blogit saavat
naapurimaamme Ruotsin naiset masentumaan.
Naiset ovat Hakalan mukaan todenneet
sietämättömän suuren ristiriidan oman nuhjuisen elämänsä
ja sikäläisten sisustuslehtien välittämän lumetodellisuuden välillä.
Lehtiä ja blogeja selattuaan oma elämä näyttäytyy epämiellyttävän nuhjuiselta.

 
Olen itse lähtenyt pakoon lumetodellisuutta ja sokerihuurrutettua muka-elämää
poistumalla yli kaksi vuotta sitten naamakirjasta.
Postasin aiheesta täällä.
 
Kirjoitin, että eniten minua ärsytti facebook-asioissa minä itse.
Se, että provosoiduin siitä, että joku haluaa aloittaa jokaisen päivänsä sillä,
että kertoo 247:lle naamakirjatuttavalleen keittävänsä nyt kahvia ja että ulkona sataa lunta.
Ja lopettavansa päivänsä sillä, että muistaa julistaa omien lasten ylivertaista lahjakkuutta,
viisautta ja nokkeluutta sekä vinkkaamalla sitä, että kyllä se oma mies on vaan niin superihana.
Facebook aiheutti minussa kateutta ja ärtymystä, tunteita, joiden yläpuolella luulin olevani.
 
Tajusin, että facebook ei ole minun paikkani.
Enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni lähteä naamakirjasta.

 Täällä Blogistaniassa toki törmää samanlaiseen wanna-be-maailmaan,
mutta se ei aiheuta minussa aivan yhtä voimakkaista angsteja, sillä voin olla lukematta niistä sokerihuurrutetuista elämistä ja  jatkaa seuraavaan blogiin.

Minun blogini perimmäinen tarkoitus on muistuttaa minua itseäni siitä,
kuinka pienistäkin asioista voi olla onnellinen.
Sen enempää elämäntarinaani valoittaen voin sanoa, että ihan aina en ole ollut yltiöpositiivinen, mutta onnellisuuttakin voi opetella.
Ja joskus elämä koulii väkisinkin olemaan onnellinen arjen pienistä asioista.

Tässä jälleen muutama esimerkki siitä, kuinka kuvakulma on merkityksellinen.
Elämässäkin kannattaa keskittyä siihen olennaiseen ja rajata pois se ruma, jos vain pystyy.

 
Joku on innostunut kasvihuoneesta (blogistanian myötä) ja
joltain on jäänyt pohjan teko vaiheeseen.

 
Joku innostui vuosi sitten (blogistanian myötä) lavankaulusviljelystä.
Joku ostaa edelleen salaattinsa lähikaupasta.

 
Joku ei jaksa leikata nurmikkoa.

 
Joku jaksoi kaivaa kasvihuoneen pohjaa hieman.
Mutta sitten villiintynyt nurmikko hukkasi luotilangat.

 
Mutta TA-DAA:
jollain on kumminkin kasvihuone.
Noin niin kuin periaatteessa.

 
Joltain saattaa unohtua kesäkukkien kastelu.
Mutta vaikka blogistania pursuaa toinen toistaan upeampia puutarha-blogeja,
tämä oma todellisuuteni ei syökse minua masennukseen.
Onnellisuus on asenne.

Jos tuntuu, että lehdet, blogit ja sosiaalinen media ylipäätään
aiheuttaa arvottomuuden tunnetta oman elämän suhteen,
piipahda luonani.

Elämä on täynnä ihan ilmaisia ihmetyksen aiheita
ja ne tiskialtaaseen unohdetut astiat eivät karkaa mihinkään.
Trust me.

(Mutta rehellisyyden nimissä. Meillä on väärän värinen sohva,
joka aiheuttaa minussa suunnattomia henkisiä ja kohta jo fyysisiä oireita.
En ole immuuni ruman sisustuksen aiheuttamalle ahdistukselle.
Tämä vaan tarkennuksena Miehelleni, joka saattaa vahingossa eksyä tänne
ja hämääntyy henkisyyttä ja oikeita elämänarvoja pursuavasta postauksestani siinä määrin,
että luulee, etten enää marisekaan siitä hirvityksestä olohuoneessamme.)

32 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! En nyt muista missä sketsisarjassa (ehkä Siskonpeti?) se oli kun äiti bloggasi ja samaanaikaan kävi keskusteluaan lapsensa kanssa. Kärjistettyä, joo, mutta joku totuus siinäkin taustalla oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma N! :)
      Heh, Siskonpedissä oli tosiaan loistava sketsi äidistä koneella! ;D

      https://www.youtube.com/watch?v=UIaWeAxkMoc

      Osui ja upposi!

      Poista
  2. Olet varmastikin asian ytimessä. Sosiaalinen media ja kaikki muu on vyörynyt valtavalla nopeudella ihmisten elämään. Seurauksien satoa korjataan vähitellen. Uskon, että jossain vaiheessa tulee tasaantumisen vaihe. Oikeassa elämässä on ne kaikki värit, ylämäet ja alamäet, kuopat ja kukkulat, hajut, maut :) Rajojen vetäminen kannattaa niin oikeassa elämässä kuin virtuaalimaailmassa. Leppoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, Marianne! Me kaikki tiedämme, millainen elämä se oikea elämä on ja siksi se sokerihuurrutus on turhaa. Kenenkään lapset eivät ole aina täydellisiä, kenenkään parisuhde ei ole kuopaton, kenenkään kaapit eivät ole luurankovapaita. Yhdellä on yhtä, toisella toista. Itse toivoisin niin kovin, ettei kukaan masentuisi toisten ihmisten some-käyttäytymisen vuoksi. Tai sisustuslehtien. Tai telkkariohjelmien. Tai duunipaikan kahvipöytäkeskusteluiden.
      Hauskaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  3. Hyvä Milla! Juuri niin! Otat esiin tärkeän asian. Ei ole kiva lukea kenenkään jatkuvasta onnesta ja omasta elämästään haltioitumisesta. Minusta sellainen kirjoittelu ei ole edes oikein älykästä, rehellistä se ei ainakaan ole. Itseironinen pakinointi ja kaikenlainen kuiva huumori sen sijaan ravitsee sekä itseä että toisia.
    Voi että, miten pidän tästä, nuo kuvatkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puit Marjatta äärimmäisen osuvasti sanoiksi sen, mistä ei oikein jaksaisi jatkuvasti lukea. Toki aika voi skipata ärsytyskynnyksen ylittävät blogit ;)
      Kommenttisi ilahdutti kovasti, Marjatta :)

      Poista
  4. Jep, ja edellistenkin kanssa samaa mieltä! Omat rojukasat ja keskeneräisyydet on tosin edelleenkin pääsemättä blogiin. Mutta ehkä ne ei näytäkään toisista niin kamalilta kuin itsestä, koska nuo sinunkin kuvasi ovat vain nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi Elise, hymyilyttää niin että poskiin sattuu. Ihana kommentti!

      Poista
  5. Vielä se jäi sanomatta, että Jollakin on kiva koti, sellainen, johon uskaltaa mennä kylään.
    Onnellisuuden löytäminen pienistä asioista on hyvä tavoite. Olen pitänyt joskus kiitollisuuspäiväkirjaa. Se opettaa huomaamaan pienet ilon aiheet arjessa. Olet ihan oikeassa, positiivisuutta voi oppia ja se on asenne. Joskus tekee ihan hyvää, kun elämä koettelee. Silloin ei terasseilla ja pihapöydillä ole mitään väliä, vain ihmissuhteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasin tästä vinkistä vaarin. Olen aidosti halukas oppimaan pois negatiivisuudesta, sillä minulla on taipumus reagoida asioihin hyvin suurella tunteella, hyvin suurella volyymillä, tässä ja nyt. Ja koska rapatessa usein roiskuu, sitä tulee syyllistyttyä vellomaan kummallisessa angstissa ajoittain. Olen aktiivisesti opetellut nukkumaan yön yli ennen reagointia ja työstänyt positiivista elämänasennetta, sillä ne elämän tuuppaamat töytäisyt ja klommot ovat joskus saattaneet jopa herättää katkeriakin ajatuksia. Mutta pienin askelin kohti kokonaisvaltaista positiivista elämänasennetta... Itse olen sorttia, joka nähtävästi vaatii sitä kantapään kautta oppimista ja elämän koetellessa olen vasta oppinut, mikä todella merkitsee. Juuri ne mainitsemasi ihmissuhteet, ei mikään muu. ♥

      Poista
  6. Hahhaa, fb ei minua häiritse, koska minulla taitaa ollaa niin mahtavia kavereita, joilta ei heru lumetodellisuuspostauksia :D Mutta noihin naistenlehti- ja mainosjuttuihin osaan samaistua! Totta puhuen, en jaksa enää välittää! Jos jokin tuntuu yliluonnolliselta, se todennäköisesti onkin sitä, eli ei kannata stressautua tai saada negisfiiliksiä. Usein puhutaan medialukutaidosta, ei se ole helppoa, niin kuin Sköna Hem-esimerkki kertoo...
    Minustakin sun kuvat on nättejä tuossa yllä, olipa kasvihuone koossa tai kasassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea näkökulma, sannabanana! Allekirjoitan täysin medianlukutaitovaatimuksen, jota voisi pitää jo kansalaistaitona. Kiitos kivasta kommentistasi! :)

      Poista
  7. Paljon hyviä pointteja ja tunnistan itsekin joskus samoja tunteita tunteneeni fb-päivitysten äärellä. Toisaalta sitä kuitenkin tajuaa, että päivitykset ovat vain yksi pieni puoli ihmisten arjessa ja sen osaa suhteuttaa muuhun elämään. Ja toisaalta luen kuitenkin mielummin niitä hyvän tuulen päivityksiä kuin jatkuvaa marinaa jostain asiasta. Toki tuo Marjatan esiinnostava huumori pelastaa päivityksen kuin päivityksen.

    Ja tuosta skönä hem-ilmiöstä. Minulle siivoaminen on terapiaa ja minä ahdistun enemmän siitä, että kaikki on mullin mallin kuin siitä, että on siistiä. En kuitenkaan pidä itseäni himosiivojana, vaan siivoan kerran viikossa ja muun viikkoa pidän yllä kevyttä ylläpitosiivousta (pyyhin pöydältä murut ja yritän kiikuttaa asioita omalle paikalleen). Joskus vain tuntuu siltä, että pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että siivoaa eikä tee jotain muuta "luovaa tai mukavaa". Kaikesta siivoamisesta huolimatta, ei meillä silti taida ihan skönä hem-koti olla, mutta se on meidän näköinen ja rakas, varmaan niin kuin kaikkien kodit itselleen.

    Ja jotta ei ihan liian "kiiltokuvamaiseksi" menisi, niin tuosta Marjatan mainitsemasta elämän koettelusta olen minäkin saanut osani (varmaan suurin osa ihmisistä jossain muodossa)

    Anteeksi pitkä vuodatus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun ihanan pitkä vuodatus, Jaana! Kiitos siitä! Nautin suunnattomasti tästä ajatusten vaihdosta; tämä jos mikä on somea parhaimmillaan! ♥
      Tuo siivous-asenne on mielenkiintoinen: minunkin ystäväpiirissäni on ihanaisia, jotka aidosti nauttivat siivoamisesta (ja varmasti hiljaa mielessään ihmettelevät minun tapaani olla ja elää). Välillä oikein toivon saavani jonkun siivoustartunnan, sillä kyllä se suurpiirteinenkin elämänasenne joskus ärsyttää jopa kaltaistani elämäntapaintiaania. Mutta ehkä balanssi syntyy siitä, että ammattiminänä olen varsin jämpti tyyppi.
      Kiitos Jaana ihanasta kommentistasi!

      Poista
  8. Juuri niin, asiaa! Itsellänikin tulee kuvattua blogiin vain niitä "siistejä" kuvia, keskeneräisyyttä ja sotkua löytyy meiltäkin yllinkyllin ;) Elämä ei ole tosiaankaan yhtä auvoa ja auringonpaistetta... Kauniit kuvat muuten pihaltasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai tuleekohan se elämän auvo ja auringonpaiste juuri Mari siksi, ettei elämä ole pelkästään niitä? Kommenttisi toi mieleen Muumipapan viisauden: Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.
      Kiitos Mari kivasta ajatuksia herättäneestä kommentistasi :)

      Poista
  9. :) Siis sulla on hieno postaus tää kyllä. Harvoin luenkaan niitä sisustuslehtien ihanista kodeista, oon kyllä joskus katellut niitä valkeita tyhjiä "koteja" aatellen etten sellaisessa haluis olla. Enkä seuraa sellasia blogejakaan.
    Kun en ole sisustus ihminen ollenkaan, en esittelekään huusholliani oikeestaan yhtään. Ei ole sen arvoinen. Enkä halua uskoa kenenkään elämän olevan yhtä auvoista ihanuutta ja onnea, vaikka niin joku uskotteleekin, ei ole itelläkään sellaista koskaan.
    Ikä ja elämän kolhut auttaa siihen ehdottomuuteen. Siihen että kaikki pitää olla just, eikä melkein. Ainakin ite oon joutunut luopumaan niin paljosta, niinkuin ostamisesta. Työmarkkinatuella ei juuri osteta muuta kuin ruokaa, ei sisustusesineitä, eikä matkoja. Ei edes kukkia, mikä nyt kirpasee vaihteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie ajatuksia herättäneestä hienosta kommentistasi! Tämä ajatustenvaihto tuo niin paljon iloa ja valoa elämään, että some-maailma näyttää sen puolen, josta pidän: ihmiset kohtaavat ajatuksineen. ♥

      Poista
  10. Viisaita aatoksia Milla.

    Olen itsekin aikas ärtynyt Facebookiin. Eniten minua rassaa ne sellaiset turhasta valittajat, noiden muiden mainitsemiesi ilmiöiden lisäksi. Kun ei ole oikeita murheita, kehdataan vetää herne kärsään mitä käsittämättömimmistä asioista. Bussi myöhässä, kynsi katki ja hyi ulkona sataa vettä nyt on elämä pilalla. Argh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! (ja ihanaa kuulla sinusta, on niin ikävä maailman parasta blogiasi...)
      Kyllä minä niin mieleni pahoitin-tyypit ovat sen sortin energiasyöppöjä, että ihan ahdistaa. Ja valitus ja marina tarttuu kuin influenssa. Yritän aktiivisesti kitkeä itsestäni vali-vali-moodin pois päältä, sillä tulee silloin tällöin itsekin tempauduttua mukaan oikein kunnon valitusporsasteluun milloin mistäkin turhanpäiväisyydestä. Jos en muuten opi, maailmankaikkeudella on tapana kumauttaa minua kantapäähän: sitä kautta opin viimeistään...

      Poista
  11. Hyvä teksti! YouTuben video on mainio...hiukan kärjistetty ehkä, mutta niin asian ytimessä somettelevien mammojen suhteen. Tunsin sen pistoksen ;). Somemaailma on viihdettä, joka vie helposti mukanaan. TV:tä en juuri enää katso, eli blogit ym. tulleet tilalle. Joskus ärsyttää "täydellisyyden" tavoittelu (oman somettelunkin suhteen) mutta pikkuhiljaa olen oppinut suodattamaan. Omaan blogiin ei juuri arki päädy, koska sitä arkea on ihan tarpeeksi muutenkin ;). Välillä ahdistaa oma säntäily, kun kaikkea mukamas "pitäisi" ehtiä, mutta kyse enemmänkin siitä, että itseään kiinnostaville asioille ei vaan ole perheellisenä tarpeeksi aikaa. Että pyykit on jossain vaiheessa vaan pestävä, ennemminkin kuin oltava kamera kädessä kuvauskulmia zoomailemassa. Ja sit vaan yrittää olla stressaamatta asioilla, joita ei ehdi. Ei helppoa. Kasvihuoneen sain just ja just pystyyn,vain huomatakseni, ettei aikaa sen hoitamiseen ole. Joten olkoot ;) Kesäkukkia en juuri enää edes vaivaudu ostamaan, kun en kuitenkaan niitä kastele..jne..onhan näitä ;). Elämä on valintoja täynnä, ja luulen, että ikäkin auttaa suhteuttamaan asioita. Ja toisaalta miettii, miksi pitää haluta niin paljon kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja hienosta kommentistasi! :) Jep, pistos tuntui minunkin sisuskaluissani parodiasta... Allekirjoitan täysin pointtisi, että arkea on elämä pullollaan muutenkin, joten blogissa voi rajata sitä hyvällä omallatunnolla pois. Nauratti ihan hirmuisesti tuo "kamera kädessä kuvauskulmia zoomailu" kun pyykitkin olisi pestävä... ;D Ja sanopa se: miksi ihmeessä sitä koko ajan vain haluaa jotakin, kaikkea... :)

      Poista
  12. Voi, miten hienoja ajatuksia täällä! Minun pitää vieläkin tulla tänne vähän höpöttelemään. Pidin aikani tuota mainitsemaani kiitollisuuspäiväkirjaa. Sitten kyllästyin, kun se tuntui niin "uskonnolliselta" ja vaihdoin otsikoksi "Ilosia asioita" ja senkin vaihdoin välillä muotoon "Onnistumisia". Aloin huomata, että joka päivä on valtavasti onnistumista. Nyt olen syöpäpäiväkirjaani kirjannut asian hyviä puolia alkaen siitä, että jos hiukset lähtee, niin ei tarvitse enää taistella juurikasvun kanssa vaan saan kauniit valkoharmaat hiukset. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Marjatta upea tyyppi! ♥
      Elämäniloa pursuavasta kommenttisi jälkeen päässäni alkoi soida tämä lastenlaulu "Ihme ja kumma"

      Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
      Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
      Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
      Maailmassa monta...
      Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
      Maailmassa monta...
      Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen, niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
      Maailmassa monta...
      Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla, ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
      Maailmassa monta...
      Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
      Maailmassa monta...

      Ihme ja kumma on myös se, että vaikka, joka 8. suomalainen nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään, nykyisen varhaisen toteamisen ja kehittyneiden hoitokäytäntöjen myötä 90% sairastuneista parantuu. Suomalainen hoitokäytäntömme seulonnoista alkaen on sellainen arvokas asia, jonka arvoa ei välttämättä tule ajatelleeksi ennen kuin itse tai joku läheinen sairastuu.

      Mutta sairastuessa oma asenne ratkaisee osana toipumista ja sinun uskomaton huumorintajusi tulee olemaan osa ihmelääkettä. Kiitos kun rohkeasti jaat meille muillekin tämän asian. Go girl! :D

      Poista
    2. Milla, et arvaa mikä reaktio minulle tuli lukiessani noita laulun sanoja: rupesin itkemään hillittömästi. Ylivirittyneessä tilassa kaikki kaunis koskettaa erityisen vahvasti. Muistin myös, miten esikoinen lauloi tätä luokkansa mukana ala-asteen kevätjuhlassa, pienet viattomat ekaluokkalaiset siinä rivissä juhlavaatteissaan. Laulu soi nyt tuossa taustalla. Löysin sen spotifysta Maija Vilkkumaan laulamana.

      Haluan vielä puuttua tuohon asumisteemaan. Minusta jokaisen pitää saada asua juuri kuten haluaa. Me asuimme Kuhmossa isossa talossa, siellä talot olivat halpoja ja meillä oli viisihenkinen perhe. Poikien huoneissa oli usein tyyli "oma koti mullan mallis", muualla yritettiin pitää järjestystä, ja pihassa meillä oli vain nurmikkoa ja puita. Kun muutimme Kouvolaan katselimme tasapuolisesti kaikenlaisia asumismuotoja. Paras ja tilavin tarjolla olevista oli kerrostaloasunto, vaikkakin mukanamme muuttanut kuopus sitä vähän karsasti, koska oli tottunut isoon pihaan. Aika monet tutut ihmettelivät, että me muutimme "huonompaan" ja ajattelivat, että tilanne on väliaikainen. Suomessa kaikki pyrkivät saamaan omakotitalon ja koko ajan pitää olla tilavampaa ja hienompaa. Vanhoilla ihmisillä on taloja ja puutarhoja, joiden hoitamisesta he ahdistuvat, vaikka voisivat olla ihan vapaina tällaisesta elintasohössötyksestä. Meillä on parveke, minusta se on ihana kesäkeidas, ja miehellä puuhapaikkana keskeneräinen mökkiprojekti.

      Poista
    3. Voi ♥...

      Asumismuodosta olen kanssasi NIIN NIIN samaa mieltä! Asumismuoto on monelle statussymboli. Ylivarojen elämisen yksi muoto tänä päivänä on ylivarojen asuminen. Kivitalo valkoisella keittiöllä on saatava. Heti. Otetaan 400 000€ lainaa, koska on mahdoton ajatus asua ensin pienessä kaksiossa, sitten joskus kolmiossa ja ehkä jonain päivänä voisi rakentaa talon, kun osaketta on hyvän matkaa maksettu. Kaikkimullehetinyt.

      Hassuinta on ajatusmaailma, että kerrostaloasuminen olisi jokin plan B. Ja toden totta ihmiset asuvat kypsemmällä iällä hampaat irvessä omakotitaloissaan, vaikka olisi kaikkein järkevintä myydä talo, muuttaa kivaan pienempään osakkeeseen kaupunkiin palveluiden lähelle ja vaikka matkustella mielin määrin ylijääneillä rahoilla. Lumitöitä tehdään talvet nitrojen voimin ja kesät ahdistutaan pihanhoidosta, mutta "minähän en tästä lähde mihinkään".

      Kunpa olisimme rohkeita tekemään ratkaisut elämässämme sen mukaan, mikä passaa juuri meidän elämäämme parhaiten sen sijaan että miettisimme, kuinka hyvältä kaiken tulee näyttää ulospäin vaikkakin se vaatisi liian suuria uhrauksia. Hus pois "tää ny on vaan tämmöinen"-ajattelu ja rinta rottingilla ylpeänä ja tyytyväisenä omasta elämästään kohti uusia seikkailuja! ♥

      Poista
  13. Ihana sinun blogisi. Jään seurailemaan. Olen selaillut kauhulla puutarhablogeja, että tätäkö nämä täynnä. Yhtä kasvia edestä, takaa ja sivulta. Ihan muotiblogien tavoin. Ensin ajattelin muotiblogeista, että ne ovat nuorten, mutta sama trendi on viisikymppisillä. Mietin kuka näitä kuvaa, poikaystävä vai paras tyttöystävä. Ota kuva musta näin ja näin. Ihanaa löytää luettava blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrä kiitos, Ulla ja kiva kun löysit perille :) Lämmittää ♥

      Poista
  14. Todella hyvä kirjoitus. Itsekkin tykkään seurailla juuri niitä blogeja joissa tuntuu ja näkyy ELÄMÄ, vaikka toki auliisti myönnän että oma blogini on vähän sellainen "kiitollisuus päiväkirja" johon alleviivaan itsellenikin niitä elämän mukavia hetkiä ja rajaan ne ikävämmät ja vakavammat aiheet julkisen blogin ulkopuolelle.
    Kiitollisuus ja armollisuus itseä ja muita kohtaan ovat asioita joita lupaan joka uutena vuotena opetella vähän lisää. :)
    Kaunista kesää sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, Taina ♥
      Itse kirjoitan blogiani itselleni muistutukseksi kaikesta upeasta, mitä elämässä saa kokea. Kun on (ollut) hetkiä, ettei sitä kauneutta aina muista tai halua nähdä...Mutta kun ne mukavat asiat alleviivaa, kuten hienosti ilmaisit, niiden arvon tajuaa toisella tavoin. Eikä se ole sokerihuurrutusta, vaan aitoa iloa elämän hetkistä.
      Lämpöistä kesää Sinulle :)

      Poista