maanantai 7. heinäkuuta 2014

Innostunut sonni? Not @ Ruskis

Ruskiksen pörröpäät eivät oikein olisi jaksaneet
innostua sonnibongareista.
 
 
"Hirvee homma pitää huolta Porvoon luonnonsuojelualueista
ja sit pitäis illatkin jaksaa vielä posee..."
 
 
"Tattis ja moro."
 

 
Tai no. Ymmärrän teitä.
Menee se kuppi nurin vähemmästäkin.
Toivottavasti se perjantai-illan episodi oli ainutkertainen.
 
Siis se sauvakävelijä-äiti, jolla oli kaksi
varsinaista isänmaantoivoa mukanaan sekä
pussillinen kuivatettuja jälkiuunileipiä.
 Malttoi oikein luopua toisesta sauvastaankin siksi aikaa,
että piti pojilleen pussin suuta auki
poikien yrittäessä OSUA KUIVILLA LEIVILLÄ SONNEJA!!!
Siis että oli oikein kotoa tuotuja kivikovia ruisfrisbeitä mukana,
joilla häiritä ja satuttaa sonneja!!!
 
Viime vuonna *klik*
olitte paremmassa rauhassa ja meitä bongareitakin oli selvästi vähemmän.
Ainakin näitä jälkiuunileipä-isänmaantoivoja.
Myötähäpeä oli suuri.
 
"Äiti! Miks noi pojat heittelee noita sonneja noilla leivillä?"
Minä olin se, joka sinun sauvakävelijän vieressä
vastasin pojalleni siten, että sinäkin sen selvästi kuulit:
"sonneja ei saa syöttää, eikä varsinkaan heitellä millään
KOSKA SONNEJA SATTUU JOS NIIHIN OSUU!!!"
 
Meitä on moneen junaan ja joku saattaa jäädä pysäkillekin.
Sorry sonnit. Ei me kaikki olla samanlaisia.


10 kommenttia:

  1. Haa. Innostunut sonni taisi olla ensimmäinen palindromi, jonka kuulin. Siis sama etuperin ja takaperin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Mulla taisi olla saippuakauppias ;)

      Poista
  2. Hyvä Milla, että puutuit! Mutta äiti ei siis ollut kuulevinaan kommenttiasi!!!

    Minä olen myös ottanut tavakseni sanoa huonosta käyttäytymisestä. Eräänkin kerran tuntemattomat koulupojat nostivat kuraiset tossunsa bussissa viereiselle istuimelle, nojailivat ikkunaan ja haastelivat näin keskenään rinnakkaisilla kahden hengen penkeillä polvet pystyssä istuen. Kukaan lähellä oleva ei puuttunut. Minä lähdin kauempaa ja sanoin, että tuleeko mieleen, mitä tapahtuu seuraavan matkustajan vaaleille housuille ja eikö sitä voi istua vierekkäin juttelemassa eikä huutaa kaukaa. Pojat olivat ällistyneitä, laskivat jalkansa lattialle, minä palasin paikalleni - ja eikös taas jalat pystyyn penkille. Palasin seisomaan heidän viereensä loppumatkaksi, mutta näin jo poistuessani, että taas jalat nousivat penkille.

    Miksi aikuiset ihmiset eivät puutu osaamattomien lasten ja nuorten käyttäytymiseen? Yksi syy on tietenkin se, mikä näkyy sinun todistamassasi tapauksessa, että aikuinen ei ymmärrä itsekään asioita sen paremmin, vaan saattaa oikein suunnitella lasten kanssa sopimattomia tekoja. Ja toinen on se, että lapsia ja varsinkin nuoria pelätään. Itse en pelkää, koska olen opettanut murrosikäisiä (isoja lapsia!) koko työurani ajan ja kasvattanut kolme poikaa. Kolmas syy puuttumattomuuteen on laiskuus, oma rauha on tärkeä. Mutta miten voi olla rauhassa, jos ympärillä tapahtuu sellaista, mitä ei missään tapauksessa hyväksy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Marjatta. Joka sana. Kiitos kun jaat ajatuksiasi tässä asiassa.

      Tämän iltatähtemme kanssa olen huomannut hurjan murroksen vanhemmuudessa. Kun vuosikymmen sitten me vanhemmat osasimme arvostaa ammattikasvattajia päiväkodeissa ja kouluissa, nyt vanhempainillat ovat suoranaista piinaa ja myötähäpeää. Vanhemmat estoitta paukuttavat päiväkodin henkilökunnalle, kuinka MEIDÄN Minttu-Veikko on oikeutettu individualistiseen kohteluun ja MEIDÄN Minttu-Veikko ei sitten sitä eikä tätä. Eräässä tällaisessa teatterissa en enää pystynyt pitämään suutani kiinni nähdessäni kolmen päiväkodin henkilökunnan silmissä kyyneleet (!!!) erään huippumutsin tykitettyä syväluotaavaa arviotaan kyseisen päiväkodin toiminnasta (joka noin sivumennen mainiten on loistoluokkaa). Annoin tulla ajatusteni virtaa täyslaidallisen. Totesin tälle huippumutsille, että me emme kasvata lapsia vaan tulevia aikuisia. Kysyin häneltä, kuinka hän luulee oman Minttu-Veikkonsa sopeutuvan kouluun ja työelämään aikanaan, jos kaikki täytyy olla niin valmiiksi pureskeltua ja yksilöllistä? Että kun täällä yhteiskunnassa kaikki perustuu siihen YHTEIS-käsitteeseen. Pitäisi oppia olla ryhmässä, porukassa ja hieman unohtaa sitä omaa napaa. Totesin myös, että jos hän haluaa kahdelle rakkaudenhedelmälleen niin yksiköllistä ja erikoista kasvatusta, jota kyseinen päiväkoti ei pysty antamaan, olisiko syytä jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, kun verovaroin kustannettu hoito ei kelpaa. Tähän hän tiuskaisi, ettei hänellä ole varaa jäädä kotiin, johon vastasin: "olisiko siten syytä pitää suu kiinni?"

      Samaan hengenvetoon kiitin henkilökuntaa loistavasta ammattitaidosta ja sydämellä tehdystä työstä ja mietin, kuinka rankkaa on olla tänä päivänä lastentarhan opettaja tai luokanopettaja. Pelkkien päiväkotien ja koulujen vanhempainiltojen perusteella voin todeta, että VOIMIA. ♥

      Milloin me lakkasimme katsomasta omaa napaa pidemmälle?

      Poista
  3. Nuohan ovat melkein meidän kotieläimiä. Olet siis ollut aivan lähinurkilla :)

    Voi pyhä sylvi tuota "jälkiuunileivänheittelijäporukkaa"

    t. Jaana Toisen tähden alta, jolta kirjautuneena kommentointi ei onnistu, vaan kommentit lentävät taivaan tuuliin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :)

      Sinähän voit Jaana käydä siinä kotikulmillasi hiukan vartioimassa niitä sonniparkoja näiden jälkiuuniporukoiden varalta ;)

      Poista
  4. Voi sonni parat, komeita otuksia ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonnit ♥ ja ne jälkiuunileipäporukat: iso MUR.

      Poista