maanantai 22. syyskuuta 2014

Teetä ja sympatiaa. Ja vähän Dianaa.

Löysin aarteen...
 
Olen pikkutyttönä ihaillut Dianaa kovasti ja
kerännyt lapsena leikekirjaan kaikki lehtileikkeet hänestä vuodesta 1980 alkaen.
Muistan, kuinka sain ostaa lähikaupasta Apu-lehden ihan vain
Dianan kuvien vuoksi.
 
Prinssi Charles ja Diana julkaisivat kihlauksen
ja lehtijuttu oli 5-vuotiaalle tytölle henkiin herännyt prinsessasatu.
Dianan häät muistan edelleen kuin eilisen päivän.
Olimme äitini kanssa nauliutuneet television ääreen ja
silloin puolivuotias pikkusiskoni sai sitteriin elämänsä ensimmäisen Muru-eskimon,
jotta olisi hiljaa seremonian kriittisimmät hetket.
Olin lumoutunut häistä ja Dianasta.
 
Niin naiivilta kuin se kuulostaakin,
ihailin Dianaa läpi hänen elämänsä.
Ja siksi 31.8.1997 on jäänyt mieleen.
 
Muistot heräsivät henkiin tänään...
 




 
Sain lauantaina Ystävältä yllätyslahjan.
Rrrrrakastamaani Fortnum&Masonin Earl Grey - teetä.
En ollut raaskinut avata lahjapurkkia,
mutta aarteen löytämistä oli syytä juhlistaa...
 

 
Leikekirja kera huumaavan bergamotin tuoksun
nostattivat tolkuttoman Lontoo-kuumeen.
Olen ihan pähkinöinä brittien saarivaltiosta
ja ensi kuussa on odotettavissa jotakin erityistä:
vien äitini, rakkaan Diana-fanitus-kumppanini,
ensi kertaa Lontooseen.
HBD, mommy ♥
 


 


12 kommenttia:

  1. Oi, Lontoo on ihana matkakohde ♥
    Olin ystävän kanssa siellä neljä vuotta sitten syksyllä ja silloin sovittiin että viiden vuoden päästä uudelleen, sehän on ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on Päivi siinä tapauksessa reissu tiedossa ihan pian... ♥

      Poista
  2. Kuinka suloista! Millainenkohan Diana (Daijaana!) olisi tänä päivänä, jos olisi vielä elossa..?

    Ihanaa matkaa teille :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä sattui mukavasti. Juuri viikonloppuna selailin omaa vihkoani, jonka olen myös tehnyt samaisista häistä. Äitini oli siivonnut kaappeja ja toi minulle vihon, jonka luulin jo menneen roskiin. Olin myös säästänyt Avun hääextran. Muistan, kuinka tapitin hääjuhlaa nenä ruudussa telkkarista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, Marianne! Kerrassaan! ♥ Mitäs me DaiJAAna-fanit ;)

      Poista
  4. Hei! Sinulle on sähköpostia :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa fanitusta! Minä muistan ihailleeni Kirkaa ja Johnny Liebkindiä. Audrey Hepburn oli myös rakkauteni kohde. Suloisia, tytön vihkoja. ;) Teille tulee äitisi kanssa mahtava matka.

    VastaaPoista
  6. En tiedä, miksi sinulle on 31.7.1997 jäänyt mieleen. Itselleni on jäänyt elokuun viimeinen päivä (31.8.) 1997 mieleen. Olin mökillä, söin englannin lakuja ja kuulin radiosta, että Prinsessa Diana on kuollut. Se kirpaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Anonyymi, varmasti itsekin hoksasit, että kirjoitusvirhehän se, ei muuta. ♥

      Poista