lauantai 31. toukokuuta 2014

Bistro Sinne

Moikka! Olen Millan TYTÄR,
 ja äiti antoi tehdä oman postauksen blogiinsa.
 Kuvat ovat itse ottamiani. Haluaisin itsekin perustaa blogin.
 
Tänään loppui koulu, tai oikeastaan koko ala-aste.
Äiti lupasi lahjaksi ravintolareissun, ja valitsin Sinnen edellisen kokemuksen perusteella.
Edellisellä visiitillä Sinnessä olin iskän kanssa.
Nyt pääsi sitten äitikin kokemaan Sinnen ihanuuden.
Sain tietenkin itse valita ruokani, ja tällaista otin:
 
alkuruuaksi "BJÖRK" -niminen annos,
joka sisältää loimutettua siikaa, koivuemulsiota, muikunmätiä ja perunasalaattia
 
 
pääruuaksi Hamburger, joka on rakennettu
 Bosgårdin luomu Charolais-naudan jauhelihapihvistä,
 pekonista, cheddar-juustosta, aiolista, BBQ-kastikkeesta ja maalaisranskanperunoista
 

 
jälkiruuaksi herkuttelin Rhubarbin,,
 eli haudutettua raparperia, marenkia ja ruskistettua voijäätelöä
 

 
 


Sinnepä Sinne!

13-vuotias päätti ala-asteen ja koska Neiti on suuri ruokahifistelijä,
sai hän valita lahjaksi ravintolan, jonne mennään pitkän kaavan mukaan
juhlimaan tietyn aikakauden päätöstä ja askelta kohti jotakin hyvin jännittävää...
 
"Mennään Sinneen!"
 
Sinnepä Sinne siis...
 
 
Sinnen maine on kiirinyt kotikylän ulkopuolellekin
ja tänne tehdään makumatkoja kauempaakin.
Eikä syyttä.
 
Ei kannata pelästyä Taidetehtaan kyljessä töröttävää akvaariota:
sisällä odottaa huikea skandinaavinen ruokasinfonia kera  
kauniin sisustuksen kekseliäine yksityiskohtineen.
 

 

 
Sinne mainostaa ruokatarjontansa pohjautuvan kotimaisiin ja
lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin sekä suomalaiseen gastronomiseen kalenteriin.
 
Huippuraaka-aineiden käyttö on meille kunnia-asia.
Pyrimme aina henkilökohtaiseen kontaktiin tuottajien kanssa,
jotta voimme varmistaa raaka-aineiden korkealuokkaisuuden.
Lähiruoka on meille leimallista ja ensisijaisesti pyrimme löytämään lähialueen parhaat
tuottajat ja raaka-aineet.
Tuotamme osan raaka-aineistamme omalla pellollamme Ruotsinpyhtäällä,
jossa viljelemme salaatteja, yrttejä, vihanneksia ja juureksia.
Olemme tuoneet yrttien viljelyn myös osaksi ravintolan sisustusta.
Omasta viherseinästä saamme satoa, jolla viimeistelemme annokset.
Voidaan siis puhua todellisesta lähiruoasta, joka tuotetaan ravintolan sisällä.
 
 
Sinnen parhautta on juuri aito lähiruoka ja gastronomisen kalenterin noudattaminen.
Siksipä minä ja Mies luotimme Menu Sinneen, joka on kolmen ruokalajin lähiruokamenu,
joka vaihtelee päivittäin raaka-aineiden saatavuuden mukaan.
 
Tänään oli tarjolla ilmakuivattua nautaa parmesanilla ja punakaalilla,
lohta bbq-linsseillä ja kukkakaalilla
sekä lämmin mustikka-pannukakku jäätelöllä.
 
Ilahduttavaa oli se, että alkoholittomiinkin alkumaljoihin oli panostettu:
Kuusenkerkkä-juomaa Bailly Lapierren ohella.
 
 
 


 
En ihan hetkeen muista syöneeni näin hyvin.
Jopa 3-vuotias perheemme Ohjelmapäällikkö illallisti niin mallikkaasti,
että käytöksen perusteella joudumme jatkossa valitsemaan Sinnen,
sillä koskaan en muista Ohjelmapäällikön aiheuttaneen näin vähän
vauhtia, vaarallisia tilanteita ja harmaita hiuksia muulle seurueelle / ympäristölleen/ ravintolalle.
 
 
Ruokahifistelijämme lupasi tehdä tänne oman postauksensa illallisestamme,
joten pysykääpä linjoilla... 


maanantai 26. toukokuuta 2014

Masennus á la Sköna hem

Juha T. Hakalan luento pysäytti minut jälleen miettimään
meidän ihmisten omituisuuksia.

Hakala puhui työelämän murroksesta ja
epidemian lailla leviävästä sairaudesta, masennuksesta.
Hän kertoi esimerkkinä, kuinka Sköna hem-tyyppiset lehdet ja blogit saavat
naapurimaamme Ruotsin naiset masentumaan.
Naiset ovat Hakalan mukaan todenneet
sietämättömän suuren ristiriidan oman nuhjuisen elämänsä
ja sikäläisten sisustuslehtien välittämän lumetodellisuuden välillä.
Lehtiä ja blogeja selattuaan oma elämä näyttäytyy epämiellyttävän nuhjuiselta.

 
Olen itse lähtenyt pakoon lumetodellisuutta ja sokerihuurrutettua muka-elämää
poistumalla yli kaksi vuotta sitten naamakirjasta.
Postasin aiheesta täällä.
 
Kirjoitin, että eniten minua ärsytti facebook-asioissa minä itse.
Se, että provosoiduin siitä, että joku haluaa aloittaa jokaisen päivänsä sillä,
että kertoo 247:lle naamakirjatuttavalleen keittävänsä nyt kahvia ja että ulkona sataa lunta.
Ja lopettavansa päivänsä sillä, että muistaa julistaa omien lasten ylivertaista lahjakkuutta,
viisautta ja nokkeluutta sekä vinkkaamalla sitä, että kyllä se oma mies on vaan niin superihana.
Facebook aiheutti minussa kateutta ja ärtymystä, tunteita, joiden yläpuolella luulin olevani.
 
Tajusin, että facebook ei ole minun paikkani.
Enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni lähteä naamakirjasta.

 Täällä Blogistaniassa toki törmää samanlaiseen wanna-be-maailmaan,
mutta se ei aiheuta minussa aivan yhtä voimakkaista angsteja, sillä voin olla lukematta niistä sokerihuurrutetuista elämistä ja  jatkaa seuraavaan blogiin.

Minun blogini perimmäinen tarkoitus on muistuttaa minua itseäni siitä,
kuinka pienistäkin asioista voi olla onnellinen.
Sen enempää elämäntarinaani valoittaen voin sanoa, että ihan aina en ole ollut yltiöpositiivinen, mutta onnellisuuttakin voi opetella.
Ja joskus elämä koulii väkisinkin olemaan onnellinen arjen pienistä asioista.

Tässä jälleen muutama esimerkki siitä, kuinka kuvakulma on merkityksellinen.
Elämässäkin kannattaa keskittyä siihen olennaiseen ja rajata pois se ruma, jos vain pystyy.

 
Joku on innostunut kasvihuoneesta (blogistanian myötä) ja
joltain on jäänyt pohjan teko vaiheeseen.

 
Joku innostui vuosi sitten (blogistanian myötä) lavankaulusviljelystä.
Joku ostaa edelleen salaattinsa lähikaupasta.

 
Joku ei jaksa leikata nurmikkoa.

 
Joku jaksoi kaivaa kasvihuoneen pohjaa hieman.
Mutta sitten villiintynyt nurmikko hukkasi luotilangat.

 
Mutta TA-DAA:
jollain on kumminkin kasvihuone.
Noin niin kuin periaatteessa.

 
Joltain saattaa unohtua kesäkukkien kastelu.
Mutta vaikka blogistania pursuaa toinen toistaan upeampia puutarha-blogeja,
tämä oma todellisuuteni ei syökse minua masennukseen.
Onnellisuus on asenne.

Jos tuntuu, että lehdet, blogit ja sosiaalinen media ylipäätään
aiheuttaa arvottomuuden tunnetta oman elämän suhteen,
piipahda luonani.

Elämä on täynnä ihan ilmaisia ihmetyksen aiheita
ja ne tiskialtaaseen unohdetut astiat eivät karkaa mihinkään.
Trust me.

(Mutta rehellisyyden nimissä. Meillä on väärän värinen sohva,
joka aiheuttaa minussa suunnattomia henkisiä ja kohta jo fyysisiä oireita.
En ole immuuni ruman sisustuksen aiheuttamalle ahdistukselle.
Tämä vaan tarkennuksena Miehelleni, joka saattaa vahingossa eksyä tänne
ja hämääntyy henkisyyttä ja oikeita elämänarvoja pursuavasta postauksestani siinä määrin,
että luulee, etten enää marisekaan siitä hirvityksestä olohuoneessamme.)

lauantai 24. toukokuuta 2014

Hamarin rannassa

Porvoo näyttäytyy parhaimmillaan
lauantai-illan auringossa Hamarissa.
 
 
 
Toukokuussa satamien tunnelmassa on jotakin,
mikä menee ihon alle.
Jotakin, mistä jää muistijälki.
 
 
Arjen ilmainen elämysranneke kannattaa hyödyntää
ja pysähtyä ihmettelemään elämää itseään.
 
 
Lauantai-illassa oma iltatähtemme
juurruttaa meidän onnellisuuden perustuksiin kiinni.
Maailma on täynnä ihmettä ja kummaa.
Onneksi joku muistaa muistuttaa siitä.
Joka päivä.
 
"Mennään isi kattomaan veneitä!"
 

 
"Kato äiti kuinka ihania kukkia!"
 

 
Katseli se Albertkin aikanaan Hamarin maisemissa maailmaa ja uskoakseni mietti,
kuinka saisi tuon ihmeen ja kumman ikuistettua...
 
 
Albert Edelfeltin askeleissa kannattaa käydä ihmettelemässä,
kuinka joku on osannut vangita hetken kankaalle.
Kurkkaa tänne ja tänne...
 
 
"Kukaan ei vanhana muistele hetkiä jolloin tiskas tai imuroi. 
 Siis jätä astiat altaaseen silloin kun sielussa salamoi."
(Anssi Kela)


maanantai 19. toukokuuta 2014

I let RW entertein Me...

Minun ja Robbien yhteinen taival alkoi vuonna 1997
ja vasta eilen illalla herra Williams pääsi
viihdyttämään minua livenä...
 
 
Jokainen 17 odotuksen vuodesta palkittiin illalla Hartwall Areenalla.
I´m in
 
 
"Seuraavat kaksi tuntia persuksenne kuuluvat MINULLE!"
 
Ollos´ hyvä vaan, Robbie!


 
 
Keikan taltiointi lähti tuliaisiksi kotiin.
Uni ei tule, sen verran leijun...

 
Unilauluksi pari lemppariani Robbielta...
 
 


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kiss my Turku!

Äitienpäiväviikonloppuna heräsin lauantaiaamuna
siihen, että lapset lauloivat palkeet soiden
"PALJON ONNEAAA VAAAAN" 
valkovuokkokimput käsissään sängynlaidalla seisten.
 
Siinä unenpöpperöisin aivoin ehdin ihmetellä
kuinka hitossa joku voi SEKOITTAA ÄITIENPÄIVÄN (!?!!)
ajankohdan sunnuntaista lauantaihin!!!
Miestä nauratti selvästi hämmentynyt reaktioni
lasten raahatessa minua aamiaispöytään.
Oli kakut ja kortit, koko huomisen komeus katettuna.
Istuin alas ja katselin muun perheeni huvittuneita ilmeitä
pohtien olenko ehkä nukkunut yhden vuorokauden yli noin vaan,
huomaamattani.
 
"Äiti avaa sun lahja!"
 
Malttamattomuus paistoi lapsista.
Kuoressa odotti yllätys, todellinen sellainen.
 
"Kylpyläviikonloppu Turun Caribiassa alkaen tänään..."
Turku: here we come!
 
Homman nimi oli "tehdään mitä äiti haluaa".
Oh-hoh.
 
No. Äiti halusi maistaa legendaarisen pizzerian pizzaa,
joka kelpasi David Beckhamillekin.
 
 
 
(Davidin sairaalareissun menuuseen kuului pizza,
jossa oli kinkkua, tuoretta basilikaa, tuoretta tomaattia.
Minun lätyssä oli kengurua, avokadoa, persikkaa ja Mustapekka-juustoa.)
 
Äiti halusi kuljeskella illalla Aura-joen vartta...
 

 
...ja tehdä ikkunaostoksia.
 
 
Sunnuntaina äiti halusi Luostarinmäelle.











 
Tähän hurmaavaan kukkapuskaan kiteytyy
nöyryys ja kiitollisuus siitä,
että saan olla Äiti.
 
 
P.s. Tämähän on vallan mahdotonta. Turku on ihastuttanut porvoolaisen ihan kokonaan.
Aiempi postaus Turku vs. Porvoo löytyy täältä *klik*